En tiedä mitä ihmisille yleensä tulee mieleen sanasta hoivakoti. Vanhainkoti? Mielisairaala? Mitä?
Kortekoti on hoivakoti, yksikkö mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Ikähaarukka on n. 45-95 vuotta. Ei siis vanhainkoti, ei mielisairaala, vaan vähän molempia. Kortekoti on pääasiassa kuitenkin kuntouttava yksikkö, eli asukkaat tulevat sinne joksikin aikaa ja lähteävät sitten takaisin kotiin tai toiseen yksikköön.
Joskus monta vuotta takaperin, kun kävin katsomassa äitiäni työpaikalla, paikka vaikutti vanhainkodilta, pieneltä sellaiselta. Asukkaita on n. 20, vakituisia työntekijöitä n. 10. Silloin en voinut kuvitellakaan meneväni sellaiseen paikkaan töihin, en pitänyt vanhustenhoitoa ollenkaan omana juttunani. Nyt olen ollut Kortekodilla töissä 3 kuukautta ja aion jatkaa kesätöissä vielä heinäkuun loppuun. Syksyllä saatan tulla vielä koulun lomilla tekemään töitä. Miksikö?
En ole koskaan kokenut olevani näin tarpeellinen. Asukkaat tuntevat minut nimeltä ja ovat aidosti kiitollisia tekemästäni työstä. Minulta he uskaltavat kysyä apua, olen heille helposti lähestyttävä. Mitä minä siis oikein teen työkseni? Olen laitoshuoltaja, eli siis hoivakodin siistijä.
Kolme kertaa viikossa pyyhin pölyt asukkaiden huoneista, puunaan jokaisen vessanpytyn ja luuttuan lattiat. Joka aamu minua tervehditään iloisesti, joku asukas heittää ylävitosen, toinen kysyy mitä tein viikonloppuna. Kolmannelle autan paidan napit kiinni.
Koko talon siivouksen lisäksi ajaudun helposti tekemään myös hoitajien töitä. Auttamaan pienissä asioissa, kuten pukemisessa ja sängystä nousemisessa. Hoitajien työhön kuuluu myös asukkaiden sänkyjen petaaminen, mutta jos minä olen siivonnut huoneen, en voi jättää sänkyä petaamatta. Eihän avoinainen sänky näytä alkuunkaan siistiltä, joten jos hoitajaa ei ole näkyvissä, laitoshuoltaja tarttuu toimeen. Ei kukaan ole vielä valittanut, saan silti omat työni tehtyä ajallaan, ja hoitajille jää enemmän aikaa asukkaiden hoitoon.
Teen töitä äitini kanssa. Äitini on talon vakituinen laitoshuoltaja vielä tämän kevään ja kesän. Hän opetti minut tekemään laitoshuoltajan töitä ja nyt osaan hoitaa lähestulkoon kaiken itsenäisesti. Tämä on hyvä, sillä aika ajoin äiti joutuu ”siivouspäivänä” tekemään hoivatyötä, jos joku hoitajista on poissa, sairaana tms. Tällöin siivoan joko yksin, tai erään sijaisen kanssa, joka ennen minua on auttanut äitiä siivouksessa. Sijaisen kanssa pystymme kahdestaan hoitamaan koko talon siivouksen n. 6 tunnissa.
Ihmetteleeköhän kukaan miten voin olla äitini kanssa samalla työpaikalla? Tehdä samaa työtä? Olla koko ajan tekemisissä? Olenhan kuitenkin jo ”aikuinen” 19-vuotias nuori nainen, töissä tehdään töitä ja olemme äitini kanssa työkavereita. Kotona olemme äiti ja tytär, mutta voimme silti puhua työasioista. Oikeastaan tämän parempaa työpaikkaa ei voisi olla.
Työ on sekä fyysisesti että henkisesti raskasta. Talossa on 14 asukashuonetta, 8 vessaa ja iso ruokasali. Kaikki pitää putsata, jynssätä ja pyyhkiä. Kolmesti viikossa. Moppaaminen on yllättävän tehokasta lihastreeniä! Päivän jälkeen on yleensä melko väsynyt ja muutaman kuukauden jälkeen alkaa tuntua jo lihaksissa. Hierojalle olisi ihana päästä.
Henkinen rasitus on myös melkoista, asukkaiden sairauksiin kuuluu mm. skitsofreniaa, dementiaa ja eriasteisia kehitysvammoja. Useimmat asukkaat ovat kuitenkin onneksi mukavia ja leppoisia, heidän kanssaan pystyy juttelemaan ja he nauttivat olostaan. Vaikeitakin tapauksia löytyy, mutta onneksi vain muutama. Ilman hoitajan koulutusta on vaikea tietää mitä kaikissa tilanteissa pitää tehdä, mutta olen oppinut hakemaan aina tarvittaessa apua lähimmältä hoitajalta. Työhöni ei kuitenkaan kuulu esim. asukkaiden vessattaminen ja suihkuttaminen, vaikka jotkut asukkaat sitä minulta vaativatkin. Yritän puhua selkeästi ja kuunnella, mutta siihen minun auttamiseni melkein jää. En jaksa nostaa ihmisiä sängystä enkä osaa käyttää heitä vessassa. Onneksi löydän nopeasti hoitajan auttamaan jos tarvitsee. Asukkaat yleensä kiittävät minua avun hakemisestakin.
Jokainen päivä on erilainen, koskaan ei ole tylsää ja töihin on kiva mennä. Eikö töiden pitäisi olla juuri tätä? Ehdottomasti kyllä, minun mielestäni. Olen todella tyytyväinen, että valitsin juuri Kortekodin harjoittelupaikakseni. Olen kokenut niin paljon uutta ja erilaista, antoisaa ja ihanaa. Pidän työstäni niin paljon, että edes jokapäiväinen virtsan haju ei haittaa. : )
Veera Ilonen
Tampereen ammattiopisto

Hienoo, että oot löytäny kivan harjottelupaikan ja vielä kesätöitäkin samasta paikasta! Toi laitoshuoltajan homma kuulostaa kyl tosi tärkeeltä ja tarpeelliselta hommalta, vaikka onkin varmasti raskasta.. Ja kiva, että pystyt noin sujuvasti tekee äitis kanssa töitä, kaikki ei siihen välttämättä pystyis :D
VastaaPoistaTelma Varustamo
Onneksi olkoon kesätöiden johdosta! Tosi mahtavaa kuulla että viihdyt noin hyvin työssä. Työ on raskasta, mutta varmasti palkitsevaa kuten itse sanoitkin. Lähihoitajaopiskelijana tiedän myös mistä puhut, vaikka minä olenkin se vessattaja/suihkuttaja :) Ja huippuhyvä kirjoitus muuten!
VastaaPoistaSanni Varustamo
Vau, hyvältä kuulostaa! Ja kiitos tästä infopläjäyksestä, tuli ihan tarpeeseen sillä olen itsekin menossa kesätöihin laitoshuoltajaksi, tosin sairaalaan. :)
VastaaPoistaAnna, Varustamo